Seksi, Trump, kanttori ja BMX-pyöräilijä

Henkilöjuttuja
Presidentti Trump ei herätä luottamusta. Yhdysvaltalaiselle Rahalia Seniorille, 21, Donald Trumpin vaalivoitto oli järkytys. Senior uskoo, että pahimmassa tapauksessa Trump saattaa jopa romahduttaa Yhdysvaltojen talouden. Senior saapui Suomeen vaihto-oppilaaksi kolme viikkoa sitten.

Seksi on yhä edelleen aika vaiettu ja arka asia, mutta Mian ja Minnin Seksiklubissa siitä puhutaan rohkeasti kiertelemättä ja kaartelematta. Tamperelaiset Mia ja Mikaela pitävät vlogia, jossa he keskustelevat seksistä hyvin avoimesti. Heidän tavoitteenaan on päästä kouluihin puhumaan etenkin nuoria askarruttavista asioista, jotka koulun seksuaalivalistuksessa usein ohitetaan.

Kanttori soittaa kirkkoon tunnelmaa. Urkujen soitossa käsien ja jalkojen yhteistyö on saumatonta. Lempäälän seurakunnan kanttori Pietari Korhonen pääsee työssään lähelle elämän tärkeitä tapahtumia. Urkumusiikki yhdistää ihmisiä laulamaan.

Ylöjärveläinen Joona Peijari alkoi harrastaa BMX-pyöräilyä yläasteikäisenä. Aivotärähdyksestä ja muutamasta tikistä huolimatta laji kiehtoo vielä parikymppisenäkin.

Henkilöjutut ovat TVI kurssin oppilaiden tuotantoa.

Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)

Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)

Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)

Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)