Improvisoijasta kivimieheen

Henkilöjuttuja
Kun amerikkalainen Trent Pancy vuonna 2010 muutti Suomeen, hän ei uskonut voivansa jatkaa improvisaatiouraansa. Viisi vuotta myöhemmin hän opettaa ja tuottaa improvisaatiota Suomessa ja Euroopassa, esiintyy itse Jadajada -improvisaatioryhmänsä kanssa.

Tamperelainen Piia Junno viihtyy yötyössä Tammelan grillillä. Tutuksi tulleet asiakkaat piristävät pitkää työvuoroa. Välillä luukusta putoaa makkaranpala myös ohikulkevalle koiralle.

Antti Kankaisen kiviharrastus sai alkunsa Tekniikan Maailman jutusta vuonna 1961. Suomalaisista korukivistä kertovan jutun innostamana Kankainen aloitti kivikeräilyn, joka on tuonut hänen kokoelmaansa tuhansia erilaisia kiviä.

Henkilöjutut ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.



Tunnelikeikka ja Ihmisen ikävä

Kokeileva tv-ilmaisu
Tällä viikolla Yliopisto-TV julkaisee kaksi Dokumentaarisen ja kokeilevan tv-työpajan tuotantoa. Tunnelikeikan on ohjannut, kuvannut ja leikannut Lassi Lapintie. Ihmisen ikävä toisen luo -tuotannon tekijöinä ovat Kati Laukkanen, Viena Kytöjoki ja Tapio Pellinen.


Yrittäjiä ja taiteilijoita

Henkilöjuttuja
Kiinnostus koiriin vei Sari Kanasen kahvilayrittäjäksi. Hänellä on aina ollut lemmikeitä, siksi koirakahvilan perustaminen tuntui luonnolliselta.
   Ville Pirinen on taidealan monitoimimies. Millaisista murusista kulttuurityöläisen leipä muodostuu?
   Vintagekauppa Yesterday tunnetaan Tampereella paitsi laajasta valikoimasta, myös kauppias Tuire Virtasen suorasukaisesta tavasta palvella asiakkaita.
   Tamperelainen Sami Pitkänen on öisin Dj Sampl, mutta päivisin perheenisä. Pitkän linjan Dj ymmärtää vahvuutensa ja osaa hyödyntää niitä.
   Henkilöjutut ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.