Ajokorttien hankinta vähentynyt

Uutisia
Ruotsissa uusien ajokorttien määrä on vähentynyt jo 1990-luvun alusta alkaen. Viimeisimpien vuosien aikana niin sanottu Tukholma-ilmiö on vaikuttanut myös Suomessa. Vaikka moni 18-vuotias hankkii edelleen ajokortin, erityisesti suurissa kaupungeissa sille ei välttämättä ole tarvetta.​

Venäläisten matkailijoiden määrä on vähentynyt vuodessa noin 40 prosenttia, mikä on painanut alas suomalaisten hotellien käyttöasteita. Samaan aikaan Tampereella avataan ja suunnitellaan uusia hotelleja, vaikka tarjontaa on jo nyt runsaasti muihin samankokoisiin kaupunkeihin verrattuna.

Tilastokeskuksen uusimmat tiedot kertovat, että yhä useampi opiskelija jättää yliopisto-opinnot kesken. Lukioissa, ammattiopistoissa ja ammattikorkeakouluissa keskeyttäneiden määrä on puolestaan laskussa. Jotkut yliopisto-opinnot lopettaneet vaihtoivat koulutussektoria, mutta valtaosa ei hakeutunut mihinkään muuhun koulutukseen.

Uutiset ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.



Kuka voittaa työharjoittelussa?

Makasiini
“Otetaan tähän hommaan pari ilmaista työharjoittelijaa”, sanoi pomo suunnitellessaan tulevan vuoden budjettia.
“Palkkaa tärkeämpiä ovat mielenkiintoiset työtehtävät”, mietti harjoittelupaikkaa etsivä opiskelija.
Ovatko nämä pelkkiä perättömiä puheita työharjoittelusta vai pitävätkö ne paikkansa?
Harjoittelujen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti ja ammattikorkeakoulututkinnoissa harjoittelu on pakollinen, joten onko hyvin hoidettu harjoittelu työmarkkinoilla enää kilpailuetu?
Tuleva muusikko kertoo, kuka orkesterissa ohjaa harjoittelijaa, ja opettajaopiskelija pohtii koulutukseensa kuuluvien pakollisten harjoittelujaksojen hyviä ja huonoja puolia.
Toimittajamme kysyivät Akavasta, minkä alan harjoittelukäytännöt ovat retuperällä ja selvittivät, kuinka AV-ala on petrannut työharjoittelukäytäntöjään.
Studiokeskustelussa paljastuu, mikä on ammattikorkeakouluopiskelijoiden etua ajavan SAMOKin hallituksen jäsen Toni Asikaisen ja SAK:n nuorisosihteeri Tatu Tuomelan mielestä sopiva palkka työharjoittelijalle.
Työharjoittelumakasiini on TVII kurssin opiskelijoiden tuotantoa.