Toimittajakoulutus murroksessa

Makasiini
Median murrosta on kuulutettu jo vuosia. Toimittajan työnkuva muuttuu ja laajenee kehityksen mukana, mutta pysyykö toimittajakoulutus perässä?

Suomalaisen toimittajakoulutuksen taival alkoi Kansalaiskorkeakoulun toimittajatutkinnosta vuonna 1925, ja sen jälkeläinen on tämän päivän Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikön journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma.

Toimittajakoulutus on vuodesta toiseen Tampereen yliopiston suosituimpien hakukohteiden joukossa. Perinteisiä töitä ei kuitenkaan riitä kaikille. Työ- ja elinkeinoministeriön kesäkuisessa ammattibarometrissa toimittajat nousivat ylitarjonta-ammattien top 15 -listan kärkipäähän. Ja mitä kertoo se, että viime vuonna aloittaneista opiskelijoista noin kolmasosa on jättänyt opinnot kesken?

Vastaako Suomen perinteisin journalistikoulutus tämän päivän tarpeisiin? Tampereen yliopiston journalistiikan ja viestinnän opetukseen on panostettu puolen miljoonan harjoitustoimitusuudistuksella, mutta riittääkö se? Tarvitaanko yliopistotasoista toimittajakoulutusta myös tulevaisuudessa?
Yliopisto-TV kysyi media-alan työnantajilta, mitä tulevaisuuden journalisteilta vaaditaan. Inserteissä paneudutaan myös toimittajakoulutuksen kehitykseen ja toimittajiksi haluavien lukiolaisten mielikuviin ammatista, sekä tavataan koulutuksen keskeyttäneitä.

Studiossa toimittajakoulutuksen haasteista ja omista opiskelukokemuksistaan keskustelevat Iltalehden urheilutoimituksen esimies Joonas Partanen, Weecos Oy:n viestintäsuunnittelija Anu Hurme ja media-alan yrittäjä Arttu Muukkonen.

Toimittajakoulutus 90 vuotta -makasiini on Tv-makasiinikurssin opiskelijoiden tuotantoa.
Journalistiikan ja viestinnän opiskelijoiden juttuja toimittajakoulutuksen juhlavuodesta löytyy myös Moreenista http://radio.uta.fi/ ja Utaimesta http://utain.uta.fi/ .

Miksi maahanmuuttajan työ ei kelpaa?

Makasiini
Harjanvarsiin tarttuvat eri kädet kuin aikaisemmin. Viime vuosina siivoustyöstä on tullut malliesimerkki niistä töistä, jotka siirtyvät yhä enemmän maahanmuuttajille ja ulkomaalaisille. Hanttihommat eivät enää kelpaa suomalaisille. Mutta kuuluvatko ne maahanmuuttajille, joilla on usein takanaan Suomessa suoritettu korkeakoulututkinto? Miksi työelämä avautuu niin hitaasti maahanmuuttajalle? Kenen pitäisi joustaa, työmarkkinoiden vai työnhakijan?
   Studiossa kenialaissyntyinen työvoimaneuvoja Esther Leander kertoo omasta taistelustaan suomalaisilla työmarkkinoilla ja antaa vinkkejä, miten saisimme maahanmuuttajat paremmin työelämään. Valtiotieteiden tohtori Mika Helander kertoo, miksi työperäinen maahanmuutto kannattaisi ottaa tosissaan.
   Makasiini maahanmuuttajien työllistymisestä on TVII kurssin opiskelijoiden tuotantoa.