Tunnelikeikka ja Ihmisen ikävä

Kokeileva tv-ilmaisu
Tällä viikolla Yliopisto-TV julkaisee kaksi Dokumentaarisen ja kokeilevan tv-työpajan tuotantoa. Tunnelikeikan on ohjannut, kuvannut ja leikannut Lassi Lapintie. Ihmisen ikävä toisen luo -tuotannon tekijöinä ovat Kati Laukkanen, Viena Kytöjoki ja Tapio Pellinen.


Politiikkaa ja hyväntekeväisyyttä

Uutisia
Pirkanmaan kunnanvaltuustoihin valittiin kaksi maahanmuuttajaa. Atanas Aleksovski ja Ali Abdali uskovat saaneensa ääniä myös muilta kuin maahanmuuttajilta.
   Moni mies kasvattaa Movember-viikset. Movember -viiksikampanjan tarkoitus on kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen.  Osalle osallistujista tärkeämpää on silti hauskanpito.
  Vasta valittujen kaupunginvaltuutettujen mielipiteet Tampereen rantaväylän tunnelihankkeesta noudattelevat puolueiden linjauksia. Vihreiden Jaakko Mustakallio kannattaa tunnelin rakentamista ja SDP:n Sanna Marinin mielestä kaupungilla ei ole varaa hankkeeseen.
  Tampereen joukkoliikennelautakunta on päättänyt korottaa joukkoliikenteen lippuhintoja. Hinnankorotukset koskevat kausi- ja arvolippuja.
  Uutiset ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.




Tunneli

Kokeilevaa tv-ilmaisua

Pispalan uittotunneli rakennettiin vuonna 1968, mutta sitä ei koskaan otettu käyttöön. Nyt tunneli halutaan taas avata. Pispalassa kiistellään siitä, mitä tunnelissa voisi tehdä. Pitäisikö kaupungin epämieluisat päättäjät sysätä sinne? Tunneli on Mari Lukkarin ja Ville Vaarneen tekemä kokeileva tv-tuotanto.

 3.9.2012