Lääkärin ikävä toisen luo

Tutkiva juttu
Pula lääkäreistä kurittaa terveyskeskuksia, erityisesti pienissä ja syrjäisissä kunnissa. Kunnat ovat yrittäneet ratkaista pulaa eri tavoin. Journalistiikan tutkiva paja lähti vierailulle kahteen itäsuomalaiseen kuntaan, joista toisen ratkaisu on kiistämätön menestystarina. Toinen kunta sen sijaan vielä tekohengityksenkin jälkeen kamppailee saadakseen määräaikaiset lääkärit pysymään paikkakunnalla.

Itäsuomalaisista lääkäreistä valtaosa saa koulutuksensa Kuopiossa. Noin 120 kilometrin päässä Puijon tornista sijaitsevat muutaman tuhannen asukkaan kunnat Juva ja Juuka. Kummallakin on ollut omat ongelmansa lääkärien houkuttelemisessa.

2000-luvun alussa Juvan terveyskeskuksen lääkärivastaanotto oli henkitoreissaan. Ratkaisun löysi jukuripäinen uusi johtava lääkäri Jarmo Lappalainen, joka ei luovuttanut. Nyt Juvan terveyskeskus on haluttu ja ylistetty työpaikka.

Juuka tarttui 2000-luvulla epätoivoisessa lääkäripulassaan tarjoukseen terveyspalvelujen ulkoistuksesta. Usean firman ja useamman ongelman jälkeen ulkoistussotku on takana, mutta lääkäreitä on vaikeaa saada jäämään.

Tutkittu juttu kertoo muun muassa siitä, että pulassa on kyse myös sosiaalisesta ratkaisusta: työyhteisön on oltava tasapainossa ja kollegoihin pitää voida luottaa, ja puolisollekin pitää löytyä töitä paikkakunnalta.

Reportaasin toimittivat Annu Laine, Mari Lukkari, Tuomas MacGilleon, Ilana Pantzar ja Tapio Pellinen. Ohjelman ovat tuottaneet Renny Jokelin ja Seppo Kangaspunta.

Terveysjättien sote-saalis

Tutkiva juttu
Sosiaali- ja terveysalan uudistusten tuoma palvelujen keskittäminen on avaamassa terveysalan jättiyrityksille uusia markkinoita Suomen syrjäseuduille. Yhä suurempien alueiden kilpailutuksissa pärjäävät vain suuret tarjoajat.

Suomen terveysalan markkinoita hallitsee pitkälti kolme suurta eli Attendo, Mehiläinen ja Terveystalo, joiden omistus on liukunut ulkomaille. Suuret yksityiset terveyspalveluyritykset ovat kasvaneet osaksi suomalaista terveydenhuoltorakennetta 2000-luvulla.

Terveyspalveluyritysten yhtiörakenteet mahdollistavat yhä ns. aggressiivisen verosuunnittelun, josta kohuttiin erityisesti vuonna 2012. Alan yritykset tuottivat jättimäiset liikevoitot, mutta maksoivat vain vähän veroja Suomeen.

Vaikka sote-laki sosiaali- ja terveysministeriön mukaan tuskin enää muuttuu suurilta osin, on sen suhde esimerkiksi lähipalveluihin vielä varsin hämärän peitossa.

Tampereen yliopiston journalistiikan tutkiva työpaja selvitti, mitä vaikutuksia sote-uudistuksella voi olla suurten kansainvälisten terveysyritysten markkinoihin Suomessa. Ohjelmassa katsotaan myös miten pieni paikallinen perheyritys selviää markkinoiden muutoksista.

Reportaasin toimittivat Linda Laine, Karla Kempas, Anna Tervahartiala, Antti Tuominen ja Veera Tegelberg. Ohjelman ovat tuottaneet Renny Jokelin ja Seppo Kangaspunta.

Huom. Tutkivassa työpajassa on tehty myös muita juttuja, esimerkiksi Radio Moreeniin:
”Kuulustelusta kuulusteluun – ulkomaalaisen lääkärin tie suomalaiseen terveyskeskukseen” on kuultavissa SoundCloudissa https://soundcloud.com/radio_moreeni/kuulustelusta-kuulusteluun-ulkomaalaisen-laakarin-tie-suomalaiseen-terveyskeskukseen-28012015