Naisten salibandyn MM-kisat Tampereella

Uutinen
Naisten salibandyn MM-kisat alkavat Tampereella 4. joulukuuta. Kilpailujen pääareenana toimivan Hakametsän jäähallin jää on sulatettu salibandykentän tieltä pois. Kisojen rakentamisessa ovat mukana muun muassa Tampereen kaupunki sekä yli 300 talkootyöntekijää.

Tampereella ja muualla Pirkanmaalla kampaamot saavat olla auki itsenäisyyspäivänä yhteisen poikkeusluvan turvin. Yhteislupaa haettiin ensimmäistä kertaa koko alueelle. Kampaamoille itsenäisyyspäivän aukiolo merkitsee hyvää asiakaspalvelua ja imagoa.

Uutiset ovat Uutisjournalismikurssin opiskelijoiden tuotantoa.


Koskikalastusta ja jalkapalloa

Reportaasi
Tammerkoski on ainutlaatuinen kalastuskohde keskellä Tampereen kaupunkia. Nykyään koskessa ei ole juurikaan omaa kalakantaa. Lohen ja taimenen säännöllinen istutus rahoitetaan kalastusluvilla.

Jalkapallojoukkue Tampereen Ilves sai tänä keväänä liigalisenssin Veikkausliigaan. Suomessa ylimmälläkään sarjatasolla urheileminen ei ole tuottoisaa miljoonabisnestä, eivätkä Ilveksen pelaajat ole ammattilaisia. Kuinka yhdistää päivätyö ja urheilu-ura?

Reportaasit ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.


Puukaupunki, selfie ja Reunamedia

Uutinen
Tampereen Vuorekseen rakennetaan uutta 4000 asukkaan asuinaluetta. Valmistuessaan Isokuusen alue on Suomen suurin puukaupunkiympäristö. Alueen arvioidaan valmistuvan vuoteen 2020 mennessä.

Työpaikan saaminen voi olla välillä pienestä kiinni. Joskus niinkin mitättömältä tuntuva asia kuin laadukas CV-kuva saattaa varmistaa työntarjoajan mieleen jäämisen. Enää ansioluetteloon ei laitetakaan ensimmäistä itsenapattua kuvaa, vaan kuva saattaa olla ammattivalokuvaajan ottama.

Reunamedia on nuorten tamperelaistoimittajien verkossa toimiva julkaisu. Minkälaisista ilmiöistä he kirjoittavat, ja mitä hanke heiltä vaatii? Päätoimittaja Vilma-Lotta Lehtinen ja art director Riina Rinne kertovat juuri aloittaneen Reunamedian toiminnasta.

Uutiset ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.



Rock, kiekko ja kädenvääntö

Reportaasi
Turussa suuren suosion saavuttanut Rock Academy rantautuu tänä syksynä Tampereelle. Bändihankkeeseen mukaan valitut bändit saavat ainutlaatuista ohjausta alan ammattilaisilta. Parhaimmillaan Rock Academy voi piristää koko kaupungin bänditoimintaa.
Kouvolalainen jääkiekkojoukkue KooKoo voitti viime keväänä maan toiseksi korkeimman sarjatason, Mestiksen mestaruuden. Voiton ansiosta se sai mahdollisuuden hakea paikkaa SM-liigasta.
Kaikkien tuntema kädenvääntö on myös vakavasti otettava kilpailulaji. TKT Nääsvääntö on Tampereella toimiva kädenvääntöseura, jonka jäsenet ovat menestyneet useissa kilpailuissa. Vääntäjät kertovat voiton olevan pelkän voimankäytön lisäksi erilaisten tekniikoiden varassa.
Reportaasit ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.



Verenluovutuksesta Morkkuun

Reportaaseja
Auttavaa kättä ei tarvitse ojentaa yksin, vaan verta voi luovuttaa myös VeriRyhmän kanssa. SPR:lle on perustettu jo 740 verenluovutusporukkaa.
Kiistelty ratapihan alue puhuttaa Tampereella. Säilyvätkö vanhat rakennukset vai jyrääkö uusi maisema alleen palan Tampereen historiaa?
Tanssilla itsensä elättää vain harva, mutta ala vetää silti puoleensa. Sanna Salama uskoo pärjäävänsä alalla kaikesta huolimatta.
Reportaasit ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.



Hämeenkadun ja tavara-aseman tulevaisuus?

Uutisia
Hämeenkatu aiotaan muuttaa joukkoliikennekaduksi. Katu halutaan sulkea henkilöautoilta, jotta keskustasta saataisiin viihtyisämpi.
Liikkujan viikolla huomioitiin järkevä liikkuminen, kuten pyöräily ja kimppakyydit.
Tampereen tavara-aseman kohtalo huolestuttaa. Kaavan mukaan se jäisi tien alle, mutta suojelijoilla on useita vaihtoehtoisia ehdotuksia.
Tampereen rautatieaseman kupeeseen puhkaistuun uuteen kulkuväylään avattiin kesän lopussa Foodstation-niminen ravintolamaailma. Kahvila- ja ravintolakäytävä sai hyvän vastaanoton junamatkustajien ja kaupunkilaisten keskuudessa.
Uutiset ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.