Laskiaispulla ja todistuskärryt

Reportaaseja
Laskiaisen juuret ulottuvat Antiikin Roomaan. Silloin juhlittiin pakanajumalia ja lähestyvää kevättä, kun taas nykyään kristinuskon paaston ajan alkamista. Vaikka enää ei tarvitse paastota, voi silti herkutella laskiaispullalla.

Jehovan todistajien todistuskärryt ovat tuttu näky kaupunkien katukuvissa. Tampereella kärryjä voi talvisin nähdä esimerkiksi Keskustorilla ja rautatieaseman edustalla. Ohikulkijat voivat lähestyä pisteitä oman harkintansa mukaan, olipa kyseessä sitten kiinnostus esittelymateriaalia kohtaan tai halu keskustella raamatullisista kysymyksistä.

Reportaasit ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.


Hämeenkadun ja tavara-aseman tulevaisuus?

Uutisia
Hämeenkatu aiotaan muuttaa joukkoliikennekaduksi. Katu halutaan sulkea henkilöautoilta, jotta keskustasta saataisiin viihtyisämpi.
Liikkujan viikolla huomioitiin järkevä liikkuminen, kuten pyöräily ja kimppakyydit.
Tampereen tavara-aseman kohtalo huolestuttaa. Kaavan mukaan se jäisi tien alle, mutta suojelijoilla on useita vaihtoehtoisia ehdotuksia.
Tampereen rautatieaseman kupeeseen puhkaistuun uuteen kulkuväylään avattiin kesän lopussa Foodstation-niminen ravintolamaailma. Kahvila- ja ravintolakäytävä sai hyvän vastaanoton junamatkustajien ja kaupunkilaisten keskuudessa.
Uutiset ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.




Putikon asema ja Valon pisaroita

Kokeileva tv-ilmaisu
Tässä viikolla Yliopisto-TV julkaisee kaksi Dokumentaarisen ja kokeilevan tv-työpajan tuotantoa: Putikon asema ja Valon pisaroita.
Miten käy kylille ja sen asukkaille, kun palvelut lopetetaan? Etelä-Savon maakunnassa, Punkaharjulla Putikon kylästä palvelut ovat lähteneet. Kauppa ja koulu muuttivat pois, ja vain hoitokoti jäi muutamien yksityisten yrittäjien kanssa pitämään kylän palveluja yllä. Suurin ongelma Putikon asukkaille oli kuitenkin julkisten kulkuyhteyksien lakkauttaminen. Dokumentin ”Putikon asema” on tehnyt Marika Honkatukia.
Maikki Kantolan dokumentti ”Valon pisaroita” kehottaa päästämään irti omista sykkyröistään ja katsomaan kauemmaksi. Videoteos on kunnianosoitus esteiden ylittämiselle ja rohkeudelle kääntää elämässään uusi, puhdas sivu.