Elävät nuket

Dokumentti
Terhi Viljanen tekee nukketeatteria niin lapsille kuin aikuisille. Uransa aikana hän on nähnyt millainen voima ja vaikutus taidemuodolla on yleisöön. Myös näyttelijälle omista hahmoista tulee merkityksellisiä, lähes eläviä. Mihin perustuu nukketeatterin taika?

Dokumentin ovat tehneet Jenni Niemelä-Nyrhinen ja Petra Kotro.

Hallitus leikkaa: TTT:ssä yt-neuvottelut

Uutinen
Tampereen Työväen Teatterissa on aloitettu koko henkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut. TTT:n valtionosuutta leikataan 800 000 eurolla. Teatterin suurimmat menoerät ovat henkilöstö- ja kiinteistökulut.

Armonkallion asuntokaupan tilanne on palautunut ennalleen. Rantatunnelin työmaan lisäksi myyntiin vaikuttavat rakennusten ikä ja lähialueen rakentaminen. Kiinteistövälittäjien mukaan alueen tulevaisuus näyttää valoisalta.

Tv-uutiset ovat Uutisjournalismikurssin opiskelijoiden tuotantoa.


Esko, mielensäpahoittaja

Henkilöjuttuja
Näyttelijä Esko Roine ei anna iän hidastaa. 70-vuotispäiviään syyskuun alussa viettänyt näyttelijäkonkari esiintyy yhä usealla eri näyttämöllä tiuhaan tahtiin. Nyt Tampereen Työväen Teatterin johtajanakin toiminut Roine valloittaa lavat Mielensäpahoittaja ja poika -juhlanäytännöillä. Vaikka esitystä nähdään myös Helsingissä, Esko Roine pitää itseään nimenomaan tamperelaisena näyttelijänä.
Työelämässä arvostetaan yhä enemmän moniosaamista. Freelancer-yrittäjä Hanna Salo on oiva esimerkki siitä, kuinka itseään voi kehittää jatkuvasti.
Palanderin talossa sijaitsevassa Toriateljeessa on työskennellyt lukuisia merkittäviä taiteilijoita. Historiallinen ateljee myytiin alkuvuodesta yksityisomistukseen. Viimeinen ateljeessa työskentelevä taiteilija on Düsseldorfista saapunut Hyojin Jeong.
Henkilöjutut ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.



Radalla, kadulla ja kotona

Henkilöjuttuja
Agilityn harrastaminen vaatii paljon töitä sekä koiralta että omistajalta. Agility-harrastaja Silja Larmu kertoo, miten kiintymys koiriin kehittyi haaveeksi päästä kisaamaan maajoukkueeseen.
   Ahti Jokinen on tehnyt pitkän ja kiireisen uran näyttelijänä. Eläkkeellä hän on keskittynyt viettämään aikaa perheeseensä kanssa ja tutustunut uudelleen vaimoonsa.
   Juha Aho on työskennellyt katusoittajana usean vuoden ajan Suomessa ja ulkomailla. Millaisia ovat hänen kokemuksensa ja kuinka omat kappaleet purevat yleisöön? Aina ei ole myöskään itsestäänselvyys, että ohikulkija heittää laukkuun pelkkää rahaa.
   Henkilöjutut ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.



 

Uimahallista ylioppilasteatteriin

Uutisia
Lähes viiden vuoden odotuksen jälkeen Pyynikin uimahalli on jälleen avattu uimareille. Uimahallin sisäosat ja pesutilat on uusittu. Museoviraston suojelema ulkokuori ja aula on jätetty entiselleen. Ovatko kanta-asiakkaat löytäneet tutuille uimaradoille? 
   Tampereen ylioppilasteatteriin on syyskuun alussa valittu uudet näyttelijät. Liki neljästäkymmenestä hakijasta sisään pääsi 15 uutta näyttelijää.
   Omena-aika on nyt parhaimmillaan ja monessa kotipuutarhassa satoa tulee liikaakin. Ylimääräisistä omenista voi päästä eroon Facebookin omenapörssissä.
   Tampereen opiskelija-asuminen kallistunee merkittävästi vuoden vaihteessa, kun Tampereen kaupunki päättää opiskelija-asuntosäätiö TOASin kiinteistöverovapauden tulevaisuudesta. TOAS on saanut toimia kiinteistöverovapaasti muiden yleishyödyllisten yhteisöjen, eli yhteiskunnallista etua ajavien yritysten kanssa jo kymmenen vuotta.
   Uutiset ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.