Ajokorttien hankinta vähentynyt

Uutisia
Ruotsissa uusien ajokorttien määrä on vähentynyt jo 1990-luvun alusta alkaen. Viimeisimpien vuosien aikana niin sanottu Tukholma-ilmiö on vaikuttanut myös Suomessa. Vaikka moni 18-vuotias hankkii edelleen ajokortin, erityisesti suurissa kaupungeissa sille ei välttämättä ole tarvetta.​

Venäläisten matkailijoiden määrä on vähentynyt vuodessa noin 40 prosenttia, mikä on painanut alas suomalaisten hotellien käyttöasteita. Samaan aikaan Tampereella avataan ja suunnitellaan uusia hotelleja, vaikka tarjontaa on jo nyt runsaasti muihin samankokoisiin kaupunkeihin verrattuna.

Tilastokeskuksen uusimmat tiedot kertovat, että yhä useampi opiskelija jättää yliopisto-opinnot kesken. Lukioissa, ammattiopistoissa ja ammattikorkeakouluissa keskeyttäneiden määrä on puolestaan laskussa. Jotkut yliopisto-opinnot lopettaneet vaihtoivat koulutussektoria, mutta valtaosa ei hakeutunut mihinkään muuhun koulutukseen.

Uutiset ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.



Kaupungin karaisemat

Kokeilevaa tv-ilmaisua
Kun pysähtyy katsomaan ja kuuntelemaan, kadut eivät ole enää vain kulkuväyliä. Ne ovat koteja ja kohtaamispaikkoja täynnä erilaisia tapoja elää. Kaupungin asukeilla on jokaisella oma syynsä olla kadulla, pyrähdys tai koko päivä. Kaupungin kasvatit on Noora Laaksosen ja Sanna Savikon tekemä kokeileva tv-tuotanto.

Delfiineistä räppiin

Henkilöjuttuja
Särkänniemen delfiinit ovat monille tuttuja, mutta harva tietää millaista niiden kanssa on työskennellä. Yli 20 vuotta delfiinikouluttajana työskennellyt Petri Myllylä kertoo omasta matkastaan delfiinien parissa.
   Tamperelainen Teppo Sola aloitti räppäämisen 11-vuotiaana. Hän latasi omia kappaleitaan nettiin taiteilijanimellä Raimssi. Levytyssopimuksen hän sai jo 13-vuotiaana. Musiikkipiireihin pääsy toi Raimssille kontakteja ja ystäviä, eikä kritiikiltäkään voinut välttyä. Mitä 24-vuotiaalle psykologian opiskelija Tepolle kuuluu nyt?
   Joonas Tähtinen on yksi Suomen tunnetuimmista parkour-ohjaajista. Parkourilla on extremelajin maine, mutta Joonas vertaisi lajiaan mieluummin vaikka golfiin.
   Voice of Finland-laulukilpailusta tutuksi tullut Sanna Säntti käy laulamassa karaokea kantapaikassaan Tampereen Kaijakassa useamman kerran viikossa. Karaokeharrastuksesta syntynyt intohimo musiikkiin on muuttunut elämäntavaksi ja poikinut projekteja musiikin parissa.
   Henkilöjutut ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.