Kehitysvammaisena nyky-Suomessa

Makasiini
Lievästi kehitysvammainen Piia Helminen ei saanut koulussa asiallista seksivalistusta, koska kehitysvammaisilla ei opettajien mukaan saanut olla seksielämää. Helminen tuli kuitenkin raskaaksi, mutta joutui antamaan lapsensa huoltajuuden äidilleen vammansa takia. Parisuhteeseen liittyvien hankaluuksien lisäksi vammaisten elämää varjostavat huono palkkaus ja ennakkoluulot.
   Studiossa aihetta avaavat porilaisen Piia Helmisen lisäksi Kynnys ry:n Tampereen aluejärjestön puheenjohtaja Sirpa Virtanen. Makasiinin inserteissä kuullaan yhden kehitysvammaisen kokemuksia työelämästä ja pohditaan kehitysvammaisten seksuaalisuutta.
   Kehitysvammaismakasiini on TVII-kurssin opiskelijoiden tuotantoa.

Uurnahautauksesta hot wingseihin

Reportaaseja
Suomalaiset hautajaistavat muuttuvat. Arkkuhautaus oli itsestäänselvyys vielä ennen vuosituhannen vaihtumista. Nyt yhä useampi valitsee uurnan.
   Tampereen työllistämisyhdistys Etappi on jo 20 vuotta auttanut pitkäaikaistyöttömiä ja syrjäytymisvaarassa olevia nuoria takaisin työelämään. Rahoittajat vaativat tuloksia, joten työharjoittelujaksot jäävät usein vain puolen vuoden mittaisiksi.
   ADHD on perinnöllinen keskittymis- ja ylivilkkaushäiriö, jota on pitkään ajateltu lastentautina. Se on kuitenkin luultua yleisempää myös aikuisilla. Yli neljä prosenttia suomalaisista aikuisista sairastaa ADHD:ta.
   Kanansiivet ja jääkiekko. Siinä on kaksikko, jonka suosiota Tampereella ei horjuta mikään. Eikä tämä ole sattumaa. Hot wingseillä ja lätkällä on takanaan pitkä yhteinen historia.
   Reportaasit ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.