Ajokorttien hankinta vähentynyt

Uutisia
Ruotsissa uusien ajokorttien määrä on vähentynyt jo 1990-luvun alusta alkaen. Viimeisimpien vuosien aikana niin sanottu Tukholma-ilmiö on vaikuttanut myös Suomessa. Vaikka moni 18-vuotias hankkii edelleen ajokortin, erityisesti suurissa kaupungeissa sille ei välttämättä ole tarvetta.​

Venäläisten matkailijoiden määrä on vähentynyt vuodessa noin 40 prosenttia, mikä on painanut alas suomalaisten hotellien käyttöasteita. Samaan aikaan Tampereella avataan ja suunnitellaan uusia hotelleja, vaikka tarjontaa on jo nyt runsaasti muihin samankokoisiin kaupunkeihin verrattuna.

Tilastokeskuksen uusimmat tiedot kertovat, että yhä useampi opiskelija jättää yliopisto-opinnot kesken. Lukioissa, ammattiopistoissa ja ammattikorkeakouluissa keskeyttäneiden määrä on puolestaan laskussa. Jotkut yliopisto-opinnot lopettaneet vaihtoivat koulutussektoria, mutta valtaosa ei hakeutunut mihinkään muuhun koulutukseen.

Uutiset ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.



Liikenteestä influenssaan

Uutisia
Ajokorttiuudistus nostaa autokoulun hintaa. Uudistuksen on tarkoitus parantaa liikenneturvallisuutta ajotuntien lisäämisellä.
Moni ei ole vieläkään vaihtanut vanhaa matkakorttiaan uuteen. Kortti  on vaihdettava Tampereen joukkoliikenteen asiakaspalvelupisteessä maaliskuun loppuun mennessä.
Suurta influenssa-aaltoa odotetaan helmikuulle. Opiskelijoiden rokotusinto ei ole ollut yhtä suuri kuin viime vuonna. Mikä tähän on syynä?
Pyöräteiden rahoitus siirtyy valtiolta kunnille. Liikenneinsinööri Timo Seimelä kertoo muutoksen vaikutuksista.
Uutiset ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.