Hauliklubi ja Trumpin Muslim ban

Uutinen
TGF-Hauliklubi tarjoaa musiikkia, makuja ja tarinoita. Vanhassa haulitehtaassa soi klubimusiikki joka kuun ensimmäisenä torstaina. Festivaalijohtaja Tomi Tolvanen uskoo, että Tampereen musiikkiklubikulttuurissa on Hauliklubin mentävä reikä. Laulaja-lauluntekijä Anna Hein mielestä Tampereella ollaan kiinnostuneita uudestakin klubimusiikista.

Tampereen Islamilainen yhteisö on turhautunut Trumpin Muslim baniin. Yhdysvaltain tuore presidentti Donald Trump kielsi ensitöikseen seitsemän islamistisen maan kansalaisilta pääsyn Yhdysvaltoihin kolmeksi kuukaudeksi. Seitsemän kielletyn maan kansalaisille on ollut jo Obaman kaudella matkustusrajoituksia. Trump asetti voimaan täyskiellon.

Tv-uutiset ovat Uutisjournalismikurssin opiskelijoiden tuotantoa.

Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)

Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)