Taiteen tekijöitä

Henkilöjuttu
Lasitaiteilija Markku Salo kertoo työstään, työhistoriastaan, lasin ominaisuuksista sekä lasitaiteen ja muotoilun eroista.

Vapriikin museomestari Mikko Kärnä kertoo puolestaan näyttelyiden pystyttämisestä, lavastamisesta, lavasteiden teosta ja kehystämisestä. Haastavin näyttelyn rakentaminen oli Terrakotta-näyttely.

Mitä on teatterin kuistaajan työ? TTT:n kuiskaaja-järjestäjä Juha Äystö avaa.

Kalevi Suopursu oikealta nimeltään Tomi Leppänen taiteilee nimimerkkien ja identiteettien kanssa. Hän tekee undergroundia retrohengessä.

Henkilöjutut ovat TVI kurssin oppilaiden tuotantoa.




Eriarvoisuus koulutuksessa kasvanut

Uutinen
Eriarvoisuus on kasvanut suomalaisessa peruskoulutuksessa. Viimeisen Pisa-tutkimuksen mukaan eroja on ollut tyttöjen ja poikien sekä eri sosioekonomisten luokkien välillä.

Tampereen kaupunki on ulkoistanut joulutorin yrittäjälle, joka organisoi myyntipaikat paikkallisille yrittäjille.

Uutiset ovat Uutisjournalismikurssin opiskelijoiden tuotantoa.


Taidemuseon lapset ja Pottermania

Reportaasi
Tampereen Taidemuseo on saanut useita pieniä lapsivieraita. Museon päiväkotilapset otetaan erityiseen huomioon. Museossa on leluja ja paikka lasten hoidolle. Päivä alkaa musahetkellä.

Pottermania on taas täällä, kun Harry Potter ja kirottu lapsi -kirja julkaistiin vihdoin 8.11. Kirjasta tehtiin satoja ennakkotilauksia ja kirjakaupat valmistautuivat julkaisupäivään huolellisesti.

Antikvaarien määrä on vähentynyt. Miten antikvariaatit nykyään selviytyvät.

Vaikka viimeiset kolme talvea ovat olleet leutoja ja vähälumisia, potkukelkka on säilyttänyt suosionsa Suomessa. Alan ammattilaiset arvioivat, että suosio on jopa pienessä nousussa.

Reportaasit ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.