Mattila vähentää ennakkoluuloja

Uutinen
Suomalaismiehille ja maahanmuuttajataustaisille miehille ei järjestetä tarpeeksi mahdollisuuksia harrastaa ja keskustella yhdessä. Miesten kansalaistalo Mattila Tampereella kuuluu harvoihin kohtaamispaikkoihin, joissa eri kulttuureista tulevat miehet pääsevät keskustelemaan yhdessä yhteisten harrastusten parissa. Esimerkiksi turvallisen miehen teemasta keskusteleminen auttaa kotoutumaan ja vähentämään kantaväestön ja maahanmuuttajien molemminpuolisia ennakkoluuloja.

Leudot talvet eivät vaikuta laskettelurinteiden kuntoon Pirkanmaalla. Tykitetty lumi kestää paremmin vaihtelevia sääolosuhteita kuin luonnon lumi. Tampereen rinteiden toimitusjohtajan Tiina Sirosen mukaan asiakkaat eivät kuitenkaan löydä rinteisiin, jos maassa on vähän lunta. Etelän huono lumitilanne ei aja laskettelijoita pohjoisen rinteisiin, vaan houkutuksena ovat isot mäet.

Uutiset ovat Uutisjournalismikurssin opiskelijoiden tuotantoa.


Kuntavaalien siirto ja ihmiskunnan uusi koti

Uutinen
Vuoden 2017 kuntavaalien siirtäminen keväältä syksylle tarkoittaisi suuria muutoksia paikallispolitiikkaan. SDP:n kaupunginvaltuutettu Aila Dündar-Järvisen mukaan siirto saattaa vaikuttaa heikentävästi äänestysinnokkuuteen, jos vaaleista ei tiedoteta kansalaisia tarpeeksi hyvin. Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Jouni Markkasen mielestä kuntavaalien uudistaminen on suurin muutos Suomessa sen jälkeen, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin.

Avaruuden tutkiminen on ihmiskunnalle tärkeää. Tampereen Ursan puheenjohtaja Kari A. Kuuren mukaan ihmiskunnan uusi koti voi löytyä kuusta tai Marsista.

Uutiset ovat Uutisjournalismikurssin opiskelijoiden tuotantoa.


Kasinosta Huoltsuun

Uutinen
Raha-automaattiyhdistys RAY:n uusi kasino saattaa nousta Tampereelle. Kasinoa lisäisi työpaikkoja ja turismia.

Päihtyneiden päivätoimintakeskus Huoltsu pääsee muuttamaan uusiin väliaikaisiin tiloihin maaliskuun loppuun mennessä. Huoltsun nykyiset tilat Vuolteenkadulla puretaan uuden kauppakeskuksen tieltä. Huoltsu luo yhteisöllisyyttä ja tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden vaatehuoltoon ja ruokailuun.

Tv-uutiset ovat Uutisjournalismikurssin tuotantoa.


Kehitysyhteistyö kärsii leikkauksista

Makasiini
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus leikkasi varsinaisia kehitysyhteistyömäärärahoja 300 miljoonaa euroa. Kansalaisjärjestöjen tukia supistettiin 38 prosenttia. Samaan aikaan hallitus lisäsi yksityisiä yrityksiä rahoittavan Finnfundin avustusta aiemmasta 10 miljoonasta eurosta 130 miljoonaan euroon.

Makasiinissa keskustellaan, millaisia vaikutuksia höyläämisellä on tähän mennessä ollut ja miltä kehitysyhteistyön tulevaisuus näyttää. Onko sitä? Mihin suuntaan hallitus linjaa kehitysyhteistyöpolitiikkaa?

Makasiinissa pohditaan myös, millaisia yhteyksiä leikkauksilla on käynnissä olevaan pakolaiskriisiin. 32 000 ihmistä haki viime vuonna turvapaikkaa Suomesta. Pitäisikö heitä auttaa lähtömaissa?

Studiossa aihetta ruotivat SPR:n kansainvälisen avun päällikkö Kalle Löövi ja Kepan kehitysrahoituksen asiantuntija Niina Mäki.

Makasiinin aluksi nähdään katugallup, jossa kysytään, mitä mieltä kansalaiset ovat määrärahojen vähennyksistä. Keskustelua ryydittää kaksi tv-inserttiä. Niistä ensimmäinen käsittelee leikkausten vaikutuksia Kirkon ulkomaanavun hankkeille Kongossa. Toinen selvittää, mitä Finnfund oikeastaan tekee kehittyvissä maissa.

Makasiini on TV-makasiinikurssin opiskelijoiden tuotantoa.

Muslimien määrä kasvaa Tampereella

Uutinen
Tampereen Islamin yhdyskunnan nykyinen jäsenmäärä väestörekisterissä on 1509. Viime vuosina jatkuvasti lisääntynyt jäsenmäärä on aiheuttanut lukuisia tilaongelmia. Viime vuonna aloitettu Yliopistonkadun tilaremontti on viittä vaille valmis, mutta yhdyskunnan puheenjohtaja Mustafa Karan mukaan uudet tilat riittävät vain pariksi seuraavaksi vuodeksi.

Paperittomien klinikka, Global clinic, tarjoaa terveyspalveluita maahan tulleille paperittomille. Julkisen terveydenhuollon tulisi kuulua kaikille, mutta näin ei ole.

Tv-uutiset ovat Uutisjournalismikurssin opiskelijoiden tuotantoa.


Koirauintia ja unitutkimusta

Reportaasi
Yksityisyrittäjä Anu Holma pyörittää kolmatta vuotta koirauimalaa Nokialla. Tampereen koirauintiin saapuu asiakkaita niin leikkimään kuin kuntoutumaankin. Agilityn harrastajat Penita Pilve ja Kaisa Ylä-Tuuhonen tuovat koiransa uimaan säännöllisesti.

Opiskelijan uni jää usein liian lyhyeksi. Vähä nukkuminen voi olla tietoinen valinta, tai se voi johtua unihäiriöistä. Unitutkimuksessa selviää, mitä nukkuessa tapahtuu.

Vaatteet vähenevät tyylillä. Burleski on naiseuden ja erilaisuuden ilosanomaa.

Mallitoimistojen missivalmennuksista haetaan valmiuksia menestyä erilaisissa kauneuskilpailuissa. Valmentaja Taru Sokka painottaa koulutuksen ja kielitaidon merkitystä. Kurssilla valmennettavana oleva Vilhelmiina Riuttala kokee saaneensa itsevarmuutta esiintymiseensä.

Reportaasit ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.