Toimittajakoulutus murroksessa

Makasiini
Median murrosta on kuulutettu jo vuosia. Toimittajan työnkuva muuttuu ja laajenee kehityksen mukana, mutta pysyykö toimittajakoulutus perässä?

Suomalaisen toimittajakoulutuksen taival alkoi Kansalaiskorkeakoulun toimittajatutkinnosta vuonna 1925, ja sen jälkeläinen on tämän päivän Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikön journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma.

Toimittajakoulutus on vuodesta toiseen Tampereen yliopiston suosituimpien hakukohteiden joukossa. Perinteisiä töitä ei kuitenkaan riitä kaikille. Työ- ja elinkeinoministeriön kesäkuisessa ammattibarometrissa toimittajat nousivat ylitarjonta-ammattien top 15 -listan kärkipäähän. Ja mitä kertoo se, että viime vuonna aloittaneista opiskelijoista noin kolmasosa on jättänyt opinnot kesken?

Vastaako Suomen perinteisin journalistikoulutus tämän päivän tarpeisiin? Tampereen yliopiston journalistiikan ja viestinnän opetukseen on panostettu puolen miljoonan harjoitustoimitusuudistuksella, mutta riittääkö se? Tarvitaanko yliopistotasoista toimittajakoulutusta myös tulevaisuudessa?
Yliopisto-TV kysyi media-alan työnantajilta, mitä tulevaisuuden journalisteilta vaaditaan. Inserteissä paneudutaan myös toimittajakoulutuksen kehitykseen ja toimittajiksi haluavien lukiolaisten mielikuviin ammatista, sekä tavataan koulutuksen keskeyttäneitä.

Studiossa toimittajakoulutuksen haasteista ja omista opiskelukokemuksistaan keskustelevat Iltalehden urheilutoimituksen esimies Joonas Partanen, Weecos Oy:n viestintäsuunnittelija Anu Hurme ja media-alan yrittäjä Arttu Muukkonen.

Toimittajakoulutus 90 vuotta -makasiini on Tv-makasiinikurssin opiskelijoiden tuotantoa.
Journalistiikan ja viestinnän opiskelijoiden juttuja toimittajakoulutuksen juhlavuodesta löytyy myös Moreenista http://radio.uta.fi/ ja Utaimesta http://utain.uta.fi/ .

Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)