Kirkon asema natisee liitoksistaan

Makasiini

Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu yhä yli 70 prosenttia suomalaisista, mutta määrä on vähentynyt jatkuvasti. Kirkko on silti mukana jopa siitä eronneen elämässä – viimeistään silloin kun etsitään hautapaikkaa.

Yliopisto-tv pohtii tilannetta, jos kirkkoa ei olisi tai se menettäisi perinteisen vankan ja laeilla turvatun asemansa.

Toimitus otti myös selvää, mitä kirkon erottaminen valtiosta vaatisi ja pohtii, voisivatko esimerkiksi kunnat tai yritykset ottaa kirkon tehtäviä hoidettavikseen.

Lisäksi makasiinissa käsitellään kirkon miljardiomaisuutta, joka hupenee pikkuhiljaa, kun kirkollisveron maksajien määrä vähenee. Säästöjen edessä kirkko joutunee karsimaan henkilöstöään, kiinteistöjään ja tehtäviään.

Ohjelmassa pureudutaan myös siihen, miten kirkko on toiminut jäsenkadon keskellä tai miksi vain kuudesosa jäsenistä vaivautui vaaliuurnille. Kirkko on teettänyt tutkimuksen siitä, millaisia jäseniä sillä on. Vantaan seurakunta taas meni potentiaalisten seurakuntalaisten pariin seksimessuille.

Studiossa kirkon roolia ja tulevaisuutta puivat Tampereen seurakuntayhtymän yhteiskunnallisen työn ja diakoniatyön johtaja Ilkka Hjerppe sekä vihreiden puoluehallituksen jäsen Heikki Sairanen.

Kirkkomakasiini TVII kurssin opiskelijoiden tuotantoa. Toimituksen vetäjänä on vierailijaprofessori Renny Jokelin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *