Rock, kiekko ja kädenvääntö

Reportaasi
Turussa suuren suosion saavuttanut Rock Academy rantautuu tänä syksynä Tampereelle. Bändihankkeeseen mukaan valitut bändit saavat ainutlaatuista ohjausta alan ammattilaisilta. Parhaimmillaan Rock Academy voi piristää koko kaupungin bänditoimintaa.
Kouvolalainen jääkiekkojoukkue KooKoo voitti viime keväänä maan toiseksi korkeimman sarjatason, Mestiksen mestaruuden. Voiton ansiosta se sai mahdollisuuden hakea paikkaa SM-liigasta.
Kaikkien tuntema kädenvääntö on myös vakavasti otettava kilpailulaji. TKT Nääsvääntö on Tampereella toimiva kädenvääntöseura, jonka jäsenet ovat menestyneet useissa kilpailuissa. Vääntäjät kertovat voiton olevan pelkän voimankäytön lisäksi erilaisten tekniikoiden varassa.
Reportaasit ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.



Järkkyvän mielen hoito ja ”hoidot”

Makasiini
Teollistuneissa maissa arviolta joka neljäs ihminen kärsii joskus jonkinlaisesta mielenterveyden häiriöstä. Maailman terveysjärjestö WHO onkin todennut, että mielenterveyshäiriöt ovat Euroopan kansanterveyden suurimpia haasteita.

Myös Suomessa mielenterveyden ongelmat ovat yleisiä, ja niitä hoidetaan hyvin usein lääkityksellä: noin 400 000 suomalaista syö mielialalääkkeitä. Tarjolla on myös psykiatrista hoitoa ja erilaista psykoterapiaa, mutta myös täysin kouluttamattomien tahojen tarjoamia uskomushoitoja.

Mieli ja terveys -makasiinin jutuissa kerrotaan muun muassa millaisia hoitomuotoja Kansaneläkelaitos (Kela) korvaa ja millaista on kuvataideterapia. Toimitus kävi myös kokemassa ”kanavoitua regressioterapiaa” ja kysyi Mielenterveyden Keskusliiton näkemyksiä ns. vaihtoehtoisista hoidoista.

Studiossa mielen terveydestä keskustelevat sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola ja kokemusasiantuntija Heini Laukkanen.

Mieli ja terveys -makasiini on Tampereen yliopiston TV II -kurssin opiskelijoiden tuotantoa opettajanaan vierailijaprofessori Renny Jokelin.

Esko, mielensäpahoittaja

Henkilöjuttuja
Näyttelijä Esko Roine ei anna iän hidastaa. 70-vuotispäiviään syyskuun alussa viettänyt näyttelijäkonkari esiintyy yhä usealla eri näyttämöllä tiuhaan tahtiin. Nyt Tampereen Työväen Teatterin johtajanakin toiminut Roine valloittaa lavat Mielensäpahoittaja ja poika -juhlanäytännöillä. Vaikka esitystä nähdään myös Helsingissä, Esko Roine pitää itseään nimenomaan tamperelaisena näyttelijänä.
Työelämässä arvostetaan yhä enemmän moniosaamista. Freelancer-yrittäjä Hanna Salo on oiva esimerkki siitä, kuinka itseään voi kehittää jatkuvasti.
Palanderin talossa sijaitsevassa Toriateljeessa on työskennellyt lukuisia merkittäviä taiteilijoita. Historiallinen ateljee myytiin alkuvuodesta yksityisomistukseen. Viimeinen ateljeessa työskentelevä taiteilija on Düsseldorfista saapunut Hyojin Jeong.
Henkilöjutut ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.