Kunnes kuolema meidät erottaa

Makasiini
Kuolema on ainoa täysin demokraattinen asia maailmassa. Se ei säästä ketään, ei kuninkaita eikä kerjäläisiä.
Toimittajamme selvittivät, mitä neljännen sukupolven hautakiviyrittäjä ajattelee kuolemasta. Toisessa insertissä saamme lisäksi tietää, miten esimerkiksi Saddam Husseinin julkinen teloitus vaikutti ajatuksiimme kuolemasta.
Studiossa surututkija Anna Liisa Aho ja Pirkanmaan hoitokodin pastori Leena Leppälä keskustelevat siitä, miten ihmiset suhtautuvat kuolemaan.
Keskustelu Kuolemamakasiinista jatkuu Twitterissä hashtagilla #tv2uta.
Kuolemamakasiini on TVII kurssin opiskelijoiden tuotantoa.

Huom. Yliopisto-TV:n makasiinit ovat siirtyneet teräväpiirto- eli HD-formaattiin. Kun käynnistät ohjelman, klikkaa sen oikean alakulman ratasta ja valitse sieltä 1080 HD-resoluutio.

Aikapankista monitoimitaloon

Reportaasi
Mikä on aikapankki ja miksi sen toimintaa halutaan verottaa?
Mitä nuorisotyö nykyajan nuorille tarjoaa? Esimerkkinä monitoimitalo 13, joka toimii myös nuorisotyön monitoimikeskuksena.
Maire Salminen on kokenut itsensä yksinäiseksi miehensä kuolemasta lähtien. Viime keväänä hän sai kuitenkin ystävän Martti Ollosesta, joka toimii SPR:n ystäväpalvelussa.
Reportaasit ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.



Läskisota

Makasiini
Ajatuksemme ulkonäöstä ovat muuttuneet vuosisatojen saatossa. Siinä missä 1500 -luvulla ajateltiin, että lihava nainen on kaunis, nykyään liikakilot ovat pilkan ja jopa läskirasismin kohteena.
Studiossa bloggaaja Mimmi ja tutkija Taina Kinnunen pohtivat ulkonäköä ja ylipainoa mielikuvien sekä terveyden ja yhteiskunnan näkökulmasta.
Näkökulmia inserteissä avartavat myös lihavuusleikkauksia tekevä kirurgi Vesa Koivukangas ja leikkaukseen menevä Niinamari Björn sekä aiheesta kirjan kirjoittanut Pekka Hiltunen.
Lihavuusmakasiini on TVII kurssin opiskelijoiden tuotantoa.
Keskustelu Lihavuusmakasiinista jatkuu Twitterissä hashtagilla #tv2uta.

Huom. Yliopisto-TV:n makasiinit ovat siirtyneet teräväpiirto eli HD-formaattiin. Kun käynnistät ohjelman, klikkaa sen oikean alakulman ratasta ja valitse sieltä 1080 HD-resoluutio.

Diabetekseen rokote

Uutisia
Suomessa diagnostisoidaan vuosittain noin 2000 uutta tyypin 1 diabetestapausta. Tampereen yliopiston lääketieteen yksikössä kehitetään rokotetta sairautta vastaan.
Tampereen kaupungin ensi vuoden talousarviossa esitetään viiden miljoonan euron leikkauksia lautakuntiin. Leikkauksista noin viidennes kohdistetaan sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavaan terveyttä ja toimintakykyä edistävien palveluiden lautakuntaan.
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa äänestysprosentti on ollut vuosia matala. Ennakkoäänestyksen perusteella tilanne näyttää samalta tänäkin vuonna. Oikean ehdokkaan löytämistä ovat hankaloittaneet ongelmat vaalikoneen kanssa.
Uutiset ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.