Voiko julkisuutta hallita?

Makasiini
Julkisuuskuvaa pitää rakentaa vuosia, mutta sen voi romuttaa yhdessä päivässä. Niin yritykset kuin poliitikotkin pyrkivät hallitsemaan julkisuutta tavoitellen täydellistä imagoa. Toisella puolella vastassa on media, joka vuoroin hellii ja vuoroin rankaisee hyvästä julkikuvasta haaveilevia.
Yliopisto-TV:n makasiinissa keskustellaan aiheesta viestintäjohtaja ja politiikan tuntija Jussi Lähteen sekä Aamulehden taloustoimittaja Aila-Liisa Laurilan kanssa. Keskustelun tuoksinassa nähdään kaksi tv-inserttiä. Ensimmäisessä tuodaan esille se, miten viestintäkonsultit voivat auttaa yritystä brändäyksessä. Toisessa insertissä katsotaan, mitä ajattelee julkisuudesta Talvivaaran viestintäpäällikkö.
Julkisuuden hallinta -makasiini on TVII kurssin opiskelijoiden tuotantoa.

Yrittäjiä ja taiteilijoita

Henkilöjuttuja
Kiinnostus koiriin vei Sari Kanasen kahvilayrittäjäksi. Hänellä on aina ollut lemmikeitä, siksi koirakahvilan perustaminen tuntui luonnolliselta.
   Ville Pirinen on taidealan monitoimimies. Millaisista murusista kulttuurityöläisen leipä muodostuu?
   Vintagekauppa Yesterday tunnetaan Tampereella paitsi laajasta valikoimasta, myös kauppias Tuire Virtasen suorasukaisesta tavasta palvella asiakkaita.
   Tamperelainen Sami Pitkänen on öisin Dj Sampl, mutta päivisin perheenisä. Pitkän linjan Dj ymmärtää vahvuutensa ja osaa hyödyntää niitä.
   Henkilöjutut ovat TVI kurssin opiskelijoiden tuotantoa.




Kehitysvammaisena nyky-Suomessa

Makasiini
Lievästi kehitysvammainen Piia Helminen ei saanut koulussa asiallista seksivalistusta, koska kehitysvammaisilla ei opettajien mukaan saanut olla seksielämää. Helminen tuli kuitenkin raskaaksi, mutta joutui antamaan lapsensa huoltajuuden äidilleen vammansa takia. Parisuhteeseen liittyvien hankaluuksien lisäksi vammaisten elämää varjostavat huono palkkaus ja ennakkoluulot.
   Studiossa aihetta avaavat porilaisen Piia Helmisen lisäksi Kynnys ry:n Tampereen aluejärjestön puheenjohtaja Sirpa Virtanen. Makasiinin inserteissä kuullaan yhden kehitysvammaisen kokemuksia työelämästä ja pohditaan kehitysvammaisten seksuaalisuutta.
   Kehitysvammaismakasiini on TVII-kurssin opiskelijoiden tuotantoa.