TaY Story, yliopiston tarina

Dokumentti
Tampereen yliopisto on toiminut Tampereella yli 50 vuotta. Vuonna 1925 Kansalaiskorkeakoulu-nimisenä perustettu yliopisto muuttui Yhteiskunnalliseksi Korkeakouluksi 1930. Vuonna 1960 Yhteiskunnallinen korkeakoulu muutti Helsingistä Tampereelle. Opiskelijoita korkeakoulussa oli tuolloin 933 ja opettajanvirkoja 24. Vuonna 1966 Yhteiskunnallinen korkeakoulu muuttui Tampereen Yliopistoksi.
  Nykyisin Tampereen yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja henkilökuntaa yli 2 200. Yliopisto kouluttaa muun muassa ammattilaisia yhteiskunnallisille aloille, esimerkiksi sosiaalityöntekijöitä, sosiologeja, toimittajia, johtamisen asiantuntijoita, opettajia, lääkäreitä ja näyttelijöitä.
  Kaupunki ja yliopisto ovat kasvaneet yhdessä ja tukeneet tiiviisti toistensa menestystä. Molemmat tunnetaan virkeinä, innovatiivisina ja kansainvälisinä ympäristöinä ja yhteisöinä.
  Tampereen yliopiston historiadokumentin Tay Storyn ovat tehneet opiskelijat Anna Pajunen ja Marika Linko.
  Dokumentti on nähtävissä myös Yleisradion Elävässä arkistossa: http://yle.fi/elavaarkisto/index.html. Suora linkki: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kansalaiskorkeakoulusta_suomalaisen_yhteiskunnan_tutkijaksi_80078.html#media=80075

15.5.2012